Mitä meistä sanotaan
Täydet pinnat Mervi Pihamaalle asuntomme myynnistä! Aivan uskomattoman hyvää ja asiantuntevaa palvelua alusta loppuun. Mervi piti meitä erinomaisesti ajan tasalla whatsup-ryhmässämme ja eikä säästellyt vaivojaan näyttöjen suhteen. Lopulta asunto oli myyty noin kahdessa viikossa. Voimme todellakin suositella Merviä !
Timo & ElluJuha myi asuntomme Vantaalta muutamassa viikossa. Aktiivinen ja hyvä ote työhön, tehokasta toimintaa. Voimme varauksetta suositella Juhaa toisillekin. Kiitos ja Kumarrus Juha.
RistoKiitos Mervi Pihamaalle huippusuorituksesta asuntoni myynnissä. Asunnostani otettiin huippuhyvät kuvat myyntiä varten. Kuvissa oli hiukan stailausta. Asunto meni kaupaksi muutamassa viikossa lähes täydellä pyyntihinnalla helmikuussa 2026!
Halusin Mervin asuntoni myyjäksi koska kävin katsomassa myytävänä olevaa kohdetta (jota en ostanut). Huomasin heti että hän tekee työnsä tunnollisesti ja hän on hyvä myyjä. Osaa myös kuunnella. Oman asunnon myyntiprosessin aikana koin että olin tehnyt hyvän valinnan. Olen tyytyväinen.
Kiitokset Marikalle loistavasti hoidetuista asuntokaupoista. Marika myi kotini haastavassa markkinatilanteessa nopeasti ja haluamaani hintaan. Koko prosessi meni läpi sujuvasti. Voin lämpimästi suositella häntä kumppaniksi asuntokauppaan.
SariVery positive experience with Minttu. All the time she is very accomodating, understands concerns, and always tries to work out the best situation for all parties involved. Highly recommended and very smooth transactions.
Edrick and JanineMervi was very helpful and supportive through out the process of purchasing the house. We being non-Finnish speaker, she helped us going through documents and made us understand what all these means. she was available any time when we message her during the process.
Thank you Mervi!!
Marika otti asuntomme myynnin tosissaan. Kaksi edellistä välittäjää pitivät näyttöjä silloin tällöin, eikä mitään tapahtunut. Marikan positiivisuus ja myyntihenkinen asenne sai kaupat syntymään. Hänen kanssaan on ilo asioida, suosittelen kaikille asunnon myyntiä harkitseville tuttavilleni.
AnneMarika tuli asuntomme myyntiin kertaluonteisesti, koska Mintulla oli este. Ostaja asuntoomme löytyi hänen näytöllään. Marika työsti kaupan loppuun asti ammattitaidolla, pitäen meidät koko ajan ajantasalla ja konsultoiden Minttua tarvittaessa.
Kiitos Marika!
Juhan palveluista on nyt kokemusta neljän myydyn asunnon verran. Kun viides joskus tulee ajankohtaiseksi, niin tiedän kenen puoleen kääntyä. Viimeisimmässä myynnissä myös Marika hoiti myyntiä suurella ammattitaidolla.
KimOstimme asunnon jota Juha välitti. Jo heti ensimmäisellä näytöllä ollessamme meille tuli kaikinpuolin hyvä yleistunnelma Juhan kanssa asunnon esittelyssä. Meillä heräsi näytön jälkeen lisäkysymyksiä taloyhtiöön liittyen jotka Juha selvitti viivyttelemättä. Sen jälkeen aloitimmekin tarjousneuvottelut jotka Juha hoiti hienosti kauppaan saakka.
Olemmekin jo suositelleet häntä tutuillemme!
Minttu oli välittäjänä kohteessa, josta lopulta teimme ostotarjouksen ja ostimme omaksi. Kaikissa vaiheissa asiointi Mintun kanssa oli todella mutkatonta ja saimme kaiken tarvittavan lisätiedon kohteesta viiveettä. Välittäjällä on merkitystä, kun arvioi omaa hintanäkemystään, asunnon sopivuutta omiin tarpeisiin sekä lopullista päätöstä tarjouksen tekemiseksi. Kiitos Minttu!
Juha EJuha Koponen on hoitanut kolme viimeisintä asuntokauppaamme ja joka kerta kaikki on sujunut mallikkaasti, nopeasti ja ongelmitta. Jos ja kun uuden tulevan asunnon myynti tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, tiedämme kenen puoleen kääntyä. Iso suositus!
Pauliina PErittäin laadukasta palvelua alusta loppuun. Minusta johtuvista syistä prosessi kesti aika pitkään vaikka ihastuin asuntoon heti. Muutin yksin eri paikkakunnalta ok-talosta, jossa olin asunut 44 vuotta. Juhan ammattitaito oli ratkaiseva. Hän piti yhteyttä eikä luovuttanut kesken ja osasi asettua ostajan asemaan ja osasi rohkaista päätöksenteossa. Vastasi kysymyksiin ja informoi tilanteesta aina nopeasti riippumatta kellonajoista. Tässä markkinatilanteessa loistava suoritus varsinkin, kun ottaa huomioon, että mielestäni sekä myyjä että minä olimme aika sitkeitä. Juhan asenne oli maltillinen, ystävällinen ja palvelualtis koko prosessin ajan. Kiitos!
LTJuha myi asuntomme ensimmäisellä näytöllä. Saimme myyntihinnan mitä halusimme, erinomainen lopputulema tässä markkinatilanteessa. Todella tehokasta viestintää ja todella sujuva prosessi kokonaisuudessaan. Lämpimät suosittelut ja kun asunnon myynti tulee taas ajankohtaiseksi, tiedän keneen olemme yhteyksissä ensimmäisenä.
KS Länsi-PakilaKiitos erinomaisesta palvelusta asunnon oston yhteydessä! Prosessi sujui alusta loppuun asti sujuvasti ja ammattitaitoisesti. Juhan asiantuntevuus, ystävällinen ote ja nopeus asioiden hoidossa tekivät asuntokaupasta erittäin miellyttävän kokemuksen. Suositukset Juhalle!
Mikko ja EiniMinttu has sold two homes for us, and I can really recommend her as a realtor. She’s very nice as a person, informative, and is also a very quick communicator – which I particularly enjoy. You don’t have to wait very long if you have any questions, and she’ll keep you updated with everything that’s happening. Thanks a lot for all the help, we can definitely recommend!
MariusSattumien kautta teimme pikaiset kaupat samoihin aikoihin sekä Juhan että Mintun kanssa. Toiminta oli rehtiä, selkeää, nopeaa ja saavutettavuus ja kommunikointi hyvää. Tiesin koko ajan missä mennään ja asiat etenivät sovitusti hienosti maaliin!
TonyAsuntokaupat sujuivat kaikkinensa vaivattomasti. Juha oli jokaisessa vaiheessa hyvin tavoitettavissa, piti meidät ajantasalla kaupan tilanteen osalta ja vastasi ammattimaisesti tekemiimme ylimääräisiinkin kyselyihin ja pyyntöihin. Erinomaisen sujuvat kaupat, iso kiitos.
EliasOstimme asunnon Viikistä, jossa Juha oli välittäjänä. Saimme nopeasti vastaukset, joita prosessissa tarvitsimme ja hän piti meidät tietoisina kaupan kulusta ennakoivasti. Oli tosi hyvä tehdä yhteistyötä Juhan kanssa. Kiitos!
MarjoJuha myi asuntomme Latokartanosta ja hoiti koko prosessin ammattitaidolla. Asunto saatiin myyntiin nopeasti ja valokuvat olivat erinomaisia. Asunto myös myytiin todella nopeasti! Vahva suositus!
JouniMinttu oli erittäin tehokas ja asiantunteva. Häneen oli helppo saada yhteys ja hän piti meistä hyvää huolta koko ostoprosessin ajan. Uutta kotia etsiessämme, emme voi valita välittäjää itse, mutta hyvällä välittäjällä on merkittävä vaikutus ostoprosessiin. Meidän kohdalla kävi myös niin, että kohtasimme hyvin toisenlaisen välittäjän, jonka passiivisen myyntitavan vuoksi jätimme huomiotta tämän kyseisen myyjän esittelemät kohteet.
Kodin myyjinä, saimme kokea myös prosessin toisen puolen. Minttu oli tehokas, hänellä oli hyvä tuntuma ostajista ja hän raportoi meille etukäteen tulevista näytöistä sekä palasi yhteenvedon kanssa nopeasti näyttöjen jälkeen.
Kun tulee aika hankkia uusi koti, meillä on jo välittäjä valmiina. Suosittelen lämmöllä!
UllaJuha myi asuntomme Latokartanosta, ja ostimme samalla hänen kauttaan uuden asunnon. Molemmat kaupat sujuivat oikein hyvin. Juha oli aktiivinen ja ripeä ja piti meidät erinomaisesti tilanteen tasalla. Hänellä oli näkemystä, mutta hän kuunteli hyvin myös meidän toiveitamme. Ammattimies. Lämmin suositus.
Tuomas ja AinoMinttu oli paras välittäjä, jonka olemme ikinä tavanneet! Hän hoisi työnsä erittäin ammattimaisesti ja huolellisesti. Hän oli aina tarvittaessa tavoitettavissa ja hänellä on selvästi kyky tulkita erilaisia ihmisiä, mikä on välittäjän työssä erittäin tärkeää. Voisimme suositella kenelle tahansa!
Eeva-MariaJuha myi asuntomme Vantaalta ja piti meidät kokoajan ajantasalla. Yhteydenpito sujui hienosti. Ja kaupantekoon liittyvät asiat hoituivat mainiosti.
Oona ja NikoKaikki sujui erinomaisesti ja kuten oli sovittu. Valokuvat olivat upeat, viestintä Mintun kanssa helppoa ja prosessi loppuun asti asiakkaalle helppo. Minttu on rautainen ammattilainen!
Henriikka, espooJuha hoiti hienosti asuntomme kaupan. Yhteydenpito sujui mutkattomasti ja Juhalla oli aktiivinen ote kohteen hoitoon.
Myös kaupantekoprosessi ja muut käytännön asiat sujuivat hienosti. Suosittelen DreamHousen palveluita asunnon myyntiä harkitseville!
TommiKoko myynti prosessi sujui mukavasti ja olimme varsinkin todella tyytyväisiä siihen otteeseen jonka Minttu otti alusta asti. Pidettiin yhteyttä ja tuntui että on ajan tasalla, vaikka mitään konkreettista ei olisi ollutkaan. Se loi turvallisen tunteen. Tuntui että Minttu oli valmis tekemään töitä meidän asunnon myymisen eteen ja se varmasti oli suurin syy että kaupat lopulta saatiin maaliin. Suosittelen isosti Minttua kenelle tahansa välittäjäksi!
Eero HMeillä on vain positiivista sanottavaa Juhasta! Aktiivinen välittäjä, joka piti koko ajan ajantasalla missä mennään. Voimme lämpimästi suositella Juhaa ja Dreamhousea.
K&TMintun kanssa asuntokauppa sujui ongelmitta niin ostajan kuin myyjänkin näkökulmasta. Mintun kanssa on helppo asioida, hän on aktiivinen ja tehokas. Kohteen valokuvat olivat tyylikkäät ja viimeistellyt. Kokemus näkyi, erityisesti haastava markkinatilanne huomioiden. Kiitos!
H ja HJuha oli asunnon myynnissä pro-aktiivinen ja ripeä toimimaan. Avoimuus ja aktiivinen työskentelytyyli vahvalla vuorovaikutustaidoilla nopeuttivat asuntomme myyntiä huomattavasti. Vahva suositus Juhalle ja Dreamhousen palveluille👍🏼💎
Erittäin tyytyväinen asiakasKiitos Juhalle kotimme myymisestä! Kaikki meni alusta saakka sujuvasti ja olemme erittäin tyytyväisiä koko Dreamhousen toimintatyyliin. Juha infosi koko ajan meitä missä mennään. Kiitos myös kuvaajalle upeista kuvista! Meille ja asuntomme ostajallekin jäi hyvä fiilis koko myyntiprosessista kun avaintenluovutuksen yhteydessä juteltiin.
S & JOlemme erittäin tyytyväisiä, että Minttu oli meidän vanhan kotimme välittäjä! Kaikki sujui hyvin alusta loppuun asti ja kommunikointi ja yhteistyö hänen kanssaan kanssa oli hyvin sujuvaa. Jo arviointikäynnillä huomasi, että hänellä oli hyvin aktiivinen ote myyntityöhön. Myös myyntikuvat olivat hyvin tyylikkäät ja houkuttelivat kivasti katsojia.
Voimme erittäin lämpimästi suositella Minttua! Suuret kiitokset!
Tanja ja TuomoMinttu on rautainen ammattilainen, suosittelemme lämpimästi!
Asunnon myynti hoitui todella hienosti ja heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien fiilis oli hyvä. Minttu myy asuntoa aktiivisesti ja näkee vaivaa kauppojen eteen.
Erityisen hienosti Minttu hoiti kommunikaation meihin myyjiin kaikissa vaiheissa kauppoja.
Minttu on tinkimättömän rehellinen, avoin ja positiivinen tyyppi.
6/5 💎
A & M, EspooOstin asunnon jossa Juha oli välittäjänä. Homma toimi erittäin hyvin, kaikkiin kysymyksiin vastattiin nopeasti ja kaikki dokumentit toimitettiin ilman viiveitä. Olen erittäin tyytyväinen hänen toimintatapaansa.
HannuIsot kiitokset Mintulle pitkäaikaisen ja rakkaan kotini myynnistä! Asiat lähtivät heti etenemään reipasta tahtia ja asunnosta otetut kuvat olivat erittäin tyylikkäät. Kommunikointi oli helppoa ja hän piti minut hyvin ajantasalla. Voin erittäin lämpimästi suositella Minttua!
VirveOstimme Mintun kautta ensiasunnon. Minttu oli erittäin ammattitaitoinen ja vastasi jokaiseen kysymykseemme. Kommunikaatio oli helppoa ja Minttu edisti asioita nopeasti ja mutkattomasti ja piti meitä jatkuvasti kartalla tilanteesta. Kanssakäyminen Mintun kanssa oli myös erittäin ystävällistä ja lämminhenkistä. Voimme suositella Minttua lämpimästi kaikille.
J & RJuha on myynyt jo kaksi asuntoani ja olen ostanut häneltä yhden, eli voin lämpimästi suositella Juhaa. Hän ei vain esittele asuntoja, vaan oikeasti myy ne, rautaisella ammattitaidollaan.
Sähköinen kauppa korvaa pankissa käymisen ja kaikki sujui näppärästi ja nopeasti.
Asunnon myynti onnistui Juhan kanssa todella sujuvasti. Olemme hyvin tyytyväisiä toimeksiantoon ja olemme varmasti jatkossa Juhaan yhteydessä asunnon myynti- ja ostoasioissa.
Mikko & RiikkaIso kiitos Juhalle asuntomme myynnistä. Kaikki meni tosi hyvin ja ollaan erittäin tyytyväisiä saavutettuun kauppahintaan. Kommunikaatiosta erityiskiitokset. Juha infosi meitä aktiivisesti koko ajan missä mennään. Voimme suositella!
Tiina ja MikaelHaluan antaa positiivista palautetta työstäsi Minttu! Olin todella tyytyväinen huipputasoiseen myynti-ilmoitukseen ja kuviin. Myyntityö oli esimerkillistä ja asuntoni meni kaupaksi huikeaan hintaan ensiesittelyssä. Yhteistyö kanssasi sujui ja reagoit nopeasti kaikkiin kysymyksiin ja tilanteisiin.
Myyjä espoo